Hyasinttivinkki



Koska marraskuu on jo pitkällä, voi aivan hyvin alkaa ihan pikkuisen ottaa jouluisia juttuja kotiin. Kukkahöperönä aloitan tietenkin joulukukista :-D Joka vuosi minulla on tapana miettiä jokin kiva ja aiemmista vuosista eroava tapa laittaa hyasintit esille, ja tämänvuotinen toteutus on tässä. Minulla on vanhoja arabian kuppeja aika paljonkin, mutta ne eivät pääse oikein esille muutoin kuin isommissa juhlissa. Niinpä otin muutaman pienille hyasinteille. Monesti olen laittanut sipulikukkia myös mariskooleihin ja muihinkin lasimaljoihin, ja niissä, kuten myös tässä kuppiversiossa on yhteistä se, että sipuli pitää ottaa pois mullastaan.

Ota taimen ruukku pois, ja avaa varovasti juurakkoa. Rapsuttele multa pois sormilla, usein paakun pinta on täynnä juuria jotka ovat kiertyneet ruukkua vasten, mutta paakun sisäosa onkin multaa täynnä. Kun olet saanut mullat pääpiirteissään pois, huuhtele juurakko puhtaaksi vielä vedellä. Näin lopputulos on siistimpi, varsinkin läpinäkyvissä astioissa. Asettele sipulit kevyesti haluamaasi astiaan, ja laita pohjalle tilkka vettä. Jos laitat useamman sipulin samaan astiaan, voivat ne alkuun vähän keikkua nurin, mutta muutamassa päivässä asento tanakoituu kun juuret imevät vettä.

Sitten vaan odotellaan kukkien avautumista ja ihanan jouluista tuoksua! :-)

2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo kupit on kyllä herkkuja, mulla on niitä erilaisilla kuvioilla :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!