Porvoo -kaupunki kuin postikortissa

Porvoo, talvinen maisema, vanha kaupunki
Porvoo, vanha kaupunki, talvinen maisema

Tänään oli aivan täydellinen talvisää. Aurinkoista ja -18 astetta mittarissa. Otin aamulla kotona muutaman kuvankin, niin älyttömän hienosti aurinko paistoi huurteisten puiden lomasta. Aamukahvi maistui poikkeuksellisen hyvältä sitä katsellessa. Olen niin kiitollinen siitä, että saan jokaisena aamuna katsella maisemaa jossa sielu lepää.

Aamupäiväksi oli menoa kaupungille, ja otin hetken mielijohteesta sinnekin kameran mukaan. Tälläisenä päivänä tämä kauneudestaan tunnettu kotikaupunkimme on aivan erityisesti parhaimillaan! Vaikka maisema on monelle tuttu, eihän se ole juurikaan muuttunut vuosisatoihin, niin silti se jaksaa sykähdyttää aina vain uudestaan. Iso joukko ihmisiä matkustaa vuosittain tänne varta vasten ihailemaan kaukaa maailman ääristäkin, ja me saamme napsaista pari postikorttimaista kuvaa kauppareissulla. Tästäkin olen kiitollinen. Ja toki monesta muustakin asiasta :-)

Rauhallista viikonloppua, ja ihanaa isänpäivän viettoa kaikille <3

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo vanha kaupunki on aika kiitollinen kuvattava, kun on aina nättinä :-)

      Poista
  2. Porvoo on kovasti ollut ajatuksissa, kun olemme miettineet tulevan kodin sijaintia. Se on niin ihana kesällä ja talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin reilun vuoden kokemuksella voin kyllä suositella! Kaikki on ihanasti lähellä, mutta isoon cityynkin pääsee tarvittaessa nopsasti :-) Tervetuloa vaikkapa meille naapureiksi, tässä alueella on just parhaillaan kaupungin tonttikauppa meneillään :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!