Adventti-ilta


adventtikynttilä, Kubus

Ehtoisaa ensimmäisen adventin iltaa! Jouluun laskeutuminen on hyvässä vauhdissa, kun kalenteri näyttää joulukuun kolmatta, ja adventtikynttilääkin saa jo poltella.




Meillä ei ole mitään erityisiä perheen perinteitä adventin viettoon, oikeastaan tuo kynttilöiden polttaminen on ainoa. Tähän aikaan vuodesta pitäisi toki olla jo joulukorttien suhteen ajatukset hyvällä mallilla, viimeinen edullisilla merkeillä postituksen päivä on tänä vuonna 12.12. Kuten arvata saattaa, meillä kortit on tekemättä, kuvat ottamatta, ja niistä kortit tilaamatta jne (kröhöm). Kun lapset olivat pienempiä, otin heistä aina vuosittain joulukorttikuvan, josta sukulaiset saattoivat todeta porukan kokoonpanon ja miten kukakin on kasvanut. Sittemmin olen tästä perinteestä luopunut, koska olen antanut sosiaalisen median kertoa itselleni, että kukaan ei oikeasti halua lasten kuvia joulukorttina. Pöh. Lähetetään sitten niitä kaupan piirrettyjä pahvikortteja, jos niitä kerran kaipaavat :-D No, ei se nyt ihan niinkään oikeasti mennyt, vaan totesin, että useammasta lapsesta hyvän kuvan saaminen yhdellä kertaa on mahdotonta todella vaikeaa. Tänä vuonna voisin kuvitella, että tilaan jostakin jo olemassa olevasta jouluaiheisesta valokuvastani kuvakortit, ja päästän itseni sen verran helpommalla, kun en oikein valoisan aikaan ole koskaan kotona kuvaamassa uusiakaan. 

Minkälaisia kortteja te olette tehneet, ja onko ne jo tehtynä? Onko teillä adventtiin liittyviä perinteitä?


Oikein mukavaa adventti-iltaa, ja mukavaa alkavaa viikkoa!


2 kommenttia

  1. ei mitään, sytytellään kynttilöitä ja ehkä joulunodotus hiukan lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samoilla siis mennään! Mukavaa joulun odotusta sinne teille :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!