Joulurauhaa



Jouluinen tervehdys ystävät! Toivotan teille oikein rauhallista ja rentouttavaa joulua! Vielä kun nämä pari päivää jaksetaan laitella, niin sitten on nauttimisen aika :-) Itsellänikin on vielä valtavasti puuhaa, kaikki jouluhommat kun jäivät näille parille viimeiselle päivälle. En silti ota paineita, ainakaan tänä vuonna. Ajattelin olla itselleni lempeä. Koko loppuvuosi on ollut niin kuormittava, ja isojenkin muutosten äärellä ollaan pyöritty, niin joulu olkoon nyt vain lepoa ja rauhaa varten. Kuten eilen kälyni hienosti asian kiteytti: "joinain jouluina on vähän enemmän aikaa ja rahaa panostaa, joinain vähemmän". Niinpä. 


Joulukuusi toi tosiaan jouluisen tunnelman kotiin, ja nyt siinä on koristeetkin laiteltuna. Minulla oli esteetikkona mielessäni visio, kuinka laitamme vain tietyn värisiä koristeita, mutta ah, jälkikasvu ei välittänyt äiteen visioista tuon taivaallista ja hyvä niin! He tonkivat laatikosta kaikki mikä oli kivan näköistä, ja kuuseen vaan :-D Näinhän se pitää ollakin. Elämässäkin välillä suunnittelee asiat mielessään hienosti, mutta lopulta kun hommat menee ihan eri tavalla, sen huomaakin olevan jopa parempikin niin. 

Rauhaa ja rakkautta, sekä hyvää joulua ♥

4 kommenttia

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!