Hiirenkorvat ja lupaus keväästä


kevät, hiirenkorvat

Ulkona paukkuu talven kovimmat pakkaset, mutta lisääntynyt valo ja jo lämmittävä aurinko vievät mielen väkisinkin tulevaan kevääseen. Nyt on hyvä aika miettiäkin tulevan kevään puutarhajuttuja, pitääkö jotakin kukkia esikasvattaa, pitääkö varailla tekijöitä tai hankkia tarvikkeita? Itse ostin jo pari puutarhalehteä, ja fiiliksissäni piirsin pihaan villit uudet suunnitelmat. Vaikka pihamme ei ole vielä lähellekään valmis, voi sitä silti jo vähän uudistaakin :-D Lisäksi toki ne kuuluisat pihakivet odottavat edelleen laittajaansa, josko nyt pian kolmen vuoden asumisen kunniaksi saisimme siihenkin hommaan vauhtia?



Nyt kevättalvella on myös hyvä aika käydä nappaamassa pari oksaa maljakkoon, jos pihassasi sattuu olemaan koivuja. Toki muutkin oksat käyvät, mutta koivun hiirenkorvat on mielestäni ne kaikkein keväisimmät väriltään ja muodoltaan. Tuo raikas vihreä saa uskomaan siihen, että kevät todella tulee, tänäkin vuonna! Joka vuosi sitä kyllä tässä vaiheessa jo vähän epäilee... Maljakossa ja tilkassa vettä oksat tekevät kauniit silmut noin viikossa.



Ihanaa talvista maaliskuun alkua, kohtahan se kuukausikin tosiaan vaihtuu! Joko te mietitte kevättä ja puutarhajuttuja kuten minä? 



4 kommenttia

  1. Tosiaankin tulee mietittyä kaikenlaista! :) Ihania nuo hiirenkorvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä otolliset ajat näille puutarha-haaveille! Jännä juttu, miten joka vuosi se iskee suunnilleen samoihin aikoihin lisääntyneen auringonvalon kanssa :-)

      Poista
  2. Koivunoksat maljakossa tosiaankin tuovat heti kevätfiiliksen. Pakkaset saisivat kyllä jo hiljalleen hellittää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaset on kyllä kovat, ja tänään piti jo olla lämpimämpää, mutta aamulla oli -25 astetta... Vaan toisaalta tykkän kyllä lumesta ja pakkasestakin, mielummin näin kuin loskakelit!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!