Amsterdam ja 5 matkavinkkiäni

Amsterdam, Kevät

Terveisiä keväisestä Amsterdamista! Olimme pääsiäisen siellä tyttären kanssa tyttöjen reissulla, ihan kaksistaan. Matka oli tyttären 18-v syntymäpäivälahja, ja toki ihana juttu itsellenikin. Matkakohteeksi Amsterdam valikoitui siksi, että kaupunki on kiinnostava, ja toki myös alkanut tulppaanikausi houkutteli. Kumpikaan meistä ei ollut siellä aiemmin käynyt.




Eniten kaupungista jäi mieleen toinen toistaan seuraavat kauniit kadut ja kanavat veneineen. Kaupunki oli todella suuri, ja keskusta-alue tuntui jatkuvan loputtomiin. Kaikki kadut tuntuivat myös olevan tutun oloisia, ja useampaan otteeseen olimme puoliksi eksyksissä. Onneksi oli kännykkä ja Googlen kartat. Toinen mieleen jäänyt asia oli polkupyörät joita oli todella paljon, ja jotka ajoivat todella lujaa. Autoja kaupungissa ei ollut paljoakaan, mutta pyöräteillä piti olla tosi tarkkana ettei jäänyt viilettävien pyörien alle. Ihmisiä oli myös paljon, ehkä ajankohta vaikutti tähän, mutta silti tuntui että ajoittain tungosta oli omaan makuuni liikaakin. Yleisvaikutelma kaupungista oli kuitenkin hurmaava, ja ihastuimme kumpikin hollantilaisten rentouteen.

5 vinkkiä Amsterdamin matkaajille:



1. Matkusta julkisilla liikennevälineillä

Lentokentältä pääsee näppärästi kaupungin keskustaan junalla. Schipholin kentällä junalippuja myydään sekä automaateissa, että esimerkiksi kirjakaupassa. Meillä oli kolmen päivän lippu, joka kävi sekä lentokentän junaan että muihinkin kaupungin julkisiin, ja sen hinta oli 26e. Hotellimme sijaitsi myös lyhyen metromatkan päässä keskustasta, joten lippua tuli käytettyä ahkerasti kaikkina kolmena päivänä. Keskustassa kulki hyvin raitiovaunuja, ja niillä pääsi näppärästi esimerkiksi Anne Frankin talolle/ sen vieressä olevalle Joordanin alueelle. Amsterdamin julkisiin on myös reittiopas, nimeltään 9292, sen saa myös kännykkään sovelluksena. Toki suurin osa keskustan nähtävyyksistä oli tavoitettavissa myös kävellen, etäisyydet on hyvin kohtuullisia.

2. Hortus Botanicus

Suurena viherkasvien ja puutarhan ystävänä on pakko mainita nähtävyyksistä Hortus Botanicus, joka on suuri ja vanha kasvitieteellinen puutarha. Puutarhassa on todella vanhoja ja isoja kasveja, joista monet on meilläpäin tunnetumpia pieninä huonekasveina. Mieleen jäi erityisesti aivan valtava katosta roikkuva köynnösvehka, joka omastakin kodistani löytyy. En edes tiennyt sen voivan kasvaa niin suureksi..! Perhoshuone oli myös kiva, samoin tropiikkihuone ja siellä majailevat kilpikonnat.








Hortus Botanicus sijaitsee lähellä keskustaa, ja sinne pääsee Central Station-asemalta metrolla. Linjat 51, 53 ja 54 pysähtyvät kaikki Waterlooplein-asemalla, joka on toinen pysäkki. Kun poistuu asemalta junan tulosuunnan päädystä, tulee ulos rapuista melkein suoraan Hortus Botanicuksen eteen.

3. Bloemenmarkt, kukkamarkkinat

Samalla kukkateemmalla jos jatketaan, niin ehdoton vierailukohde on valtavat kukkamarkkinat. Toin itsekin "jokusen" tulppaanin sipulin mukanani, ihana muisto matkasta vuodesta toiseen! En malttaisi odottaa että tuo metrinen hanki sulaa ja pääsen istuttamaan tuliaiseni maahan.



Valikoimaa ainakin riitti, markkinat on rakennettu koko kadun mitalle, mutta osittain veden päälle. Päivällä kadulla ja kojuissa tungos oli aivan uskomaton, mutta iltasella alueella oli selkeästi rauhallisempaa. Kuvat ovat illalla otettuja, eli valitettavasti sitä päivä ryysistä ei nyt tullut taltioitua. 
Markkinat sijaitsee keskustassa, Singel-kadulla. 


4. Hotelli Zoku Amsterdam

Majapaikkanamme toimi Zoku Amsterdam, ja tämä oli kertakaikkiaan huikea paikka. Zoku ei ole ihan perinteinen hotelli, vaan vähän jotain muuta. Huoneemme oli pieni loft-asunto keittiöineen ja jumpparenkaineen. Vuoteeseen mentiin piilotettuja portaita pitkin, ja muitakin todella kekseliäitä sisustusratkaisuja huoneesta löytyi. 





Hotellin yläkerrassa oli yhteisenä tilana Social space, jossa oli päivällä paljon ihmisiä tekemässä töitä omien koneidensa kanssa. Paikka oli myös avoin kahvila ja ravintola, ja hotellin vastaanottokin tapahtui tuolla, tosin pädillä eikä perinteisllä tiskillä. Henkilökunta oli aivan erityisen ystävällistä, ja joka tilanteessa sai kokea kyllä mitä on erinomainen asiakaspalvelu ja aito hymy. 








Social spacessa oli tarjolla lautapelejä, soittimia, kahvia ja leivoksia, ja kansainvälistä tunnelmaa kattojen yllä. Aamiaiselle istuttiin kodikkaasti kuin omassa keittiössä, sillä erotuksella että ruoka oli valmiina ja hyvää :-D En nyt oikeastaan keksi mitään pahaa sanottavaa Zokusta, paitsi ehkä kokovartalopeilin näyttämä peilikuva suihkussa (sille kuvalle voisi kai seuraavaksi tehdä jotakin..?). Mutta noin niinkuin muuten aivan täydellinen paikka! :-D Kuvia tuli otettua aika paljon, koska sistuskin oli mielestäni todella onnistunut.

Zoku Amsterdam

5. Heittäydy keskusteluihin!

Huomasimme, että paikalliset osaavat todella hyvin englantia, ja myös juttelevat mielellään. Kävimme monia kiinnostavia keskusteluja tuntemattomien kanssa paikallisjunassa, hississä, hotellissa jne. Ihmiset ovat helposti lähestyttäviä, ja poikkeuksetta todella ystävällisiä. Itse olisin ehkä mennyt enemmän perinteisellä suomalaisella jurotuksella, mutta mukana ollut nuorison edustaja heittäytyi niin avoimesti tilanteisiin, että loppumatkasta huomasin itsekin jututtavani junassa vierustoveria spontaanisti. Matkailu todellakin siis avartaa!

Ihanaa paluuta arkeen kaikille! Kohta täälläkin jo kirsikat kukkii :-)

Amsterdam



Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!